”Minä oon nyt kokopäivänen lapsi”:yhteisöön kuuluminen lasten kertomuksissa päiväkodissa

Tutkimuksessani tarkastelen lasten yhteisöön kuulumista päiväkodin kontekstissa. Tutkimukseni on osa Oulun yliopiston TelLis -tutkimushanketta (Children tell of their well-being — Who listens? Hankenumero 21892). Tutkimustehtäväkseni muotoutui kysymys, millaista on lapsen yhteisöön kuuluminen hänen kertomuksissaan päiväkodissa. Yhteisöön kuuluminen on yksi ihmisen hyvinvoinnin osa-alue (Allardt, 1980). Tutkimuksessani keskiöön ovat nousseet Allardtin loving- ja being-kategoriat. Tutkimusaineistonani ovat olleet havainnointipäiväkirjat, jotka on kerätty TelLis-hankkeessa kahdessa pohjoissuomalaisessa päiväkodissa vuosina 2009–2010. Uuden lapsuudentutkimuksen teoriaa soveltaen olen pyrkinyt tuomaan esille lasten näkökulmia, ajatuksia ja kokemuksia yhteisöön kuulumisesta. Uusi lapsuudentutkimus korostaa lapsen roolia aktiivisena toimijana omissa ympäristöissään (mm. Alanen, 2009). Lapset ovat tuottaneet tutkimusaineistoni yhdessä päiväkotiryhmän lasten, aikuisten ja tutkijan kanssa. Tutkimukseni lähestymistapa on kerronnallinen. Lasten arjen kertomuksien kautta olen lähestynyt lasten yhteisöön kuulumisen kerroksia. Tutkimusaineistoni on kerronnallista, ja analyysimenetelmänä olen soveltanut sekä narratiivien että narratiivista analyysiä. Tutkimuksessani on myös autoetnografisia piirteitä, koska peilaan oman tutkimuspäiväkirjani kautta omaa kasvuani tutkijana ja varhaiskasvattajana tutkimusprosessin aikana. Tutkimukseni johtopäätöksenä voidaan todeta, että päiväkodin arjen kertomuksissa lapset tuovat esille kuulumistaan perheeseensä, päiväkotiryhmäänsä ja ympäröivään yhteiskuntaan. Lapset ilmaisevat kuulumistaan kaikkiin heitä ympäröiviin yhteisöihin riippumatta siitä missä he fyysisesti ovat. Lapsen kerronnasta käy ilmi erilaisia tapoja, joilla hän ilmaisee yhteenkuuluvuutta toisiin ihmisiin ja yhteisöihin. Lasten kerronnallisuuden kautta meille aikuisille avautuu näkökulmia lasten omiin kokemuksiin hyvinvoinnistaan. Päiväkoti näyttäytyy lasten vertaiskulttuurin paikkana, mutta myös paikkana, jossa aikuiset rajoittavat lapsen ilmaisua. Tutkimus herättää kysymyksen tulevatko lapset kuulluksi ja kuunnelluksi päiväkodin arjessa. Varhaiskasvatuksen pedagogiikan kannalta lasten kerronnallisuuden tukeminen ja lasten kuunteleminen tulisi huomioida osana työn kehittämistä